12.1.21

Lunta ja silakoita




Tänään paljon paljon lumitöitä ja uunisilakoita.





10.1.21

Viime kesältä





Kuvia viime kesän Pukstaavireissulta.
Käydään melkein joka vuosi ja tuntuu, että Sastamalassa on aina kauhea helle kun sinne osutaan.
Hakkaraisen talossa ei ole käyty enää muutamaan vuoteen kun lapset jo muka liian isoja.
Likkojen kanssa silloin tällöin  käväistään Vanhan kirjallisuuden päivillä. Muistaakseni viimeksi silloin oli myös tukala helle.










 

9.1.21

Kohta kevät


Ei tässä ole kauheasti tullut liikuskeltua missään. Harmaat päivät  ei ole innostaneet valokuvaamiseenkaan. Museot on suljettu. 
No tähän pari kuvaa syksyltä. Oli ilmeisesti hyvä omppuvuosi kun näitä pudokkaitakin riitti lavakaupalla.
Kirjastossa sentään pääsee käymään kunhan ei mielellään viivy 15 minuuttia kauempaa. Äkkiäkös siinä ajassa muutaman kotimaisen dekkarin mukaan nappasi, Pirkko Arhippaa ja Hanne Dahlia. Lähden tästä kohta Naantaliin ja Hauholle seikkailemaan.

Olen heti joulun jälkeen aina innoissani kun päästään kevätkaudelle. Ankarimmat pakkaset on vielä edessä mutta se ei haittaa kun valo vain lisääntyy.
Ja pari päivää sitten miehen kanssa kauppareissulla huomattiin jo, että kyllä ilta on jo aavistuksen pidempi.
Kyllä piristää!