Keräsin pienenä jonkun verran postimerkkejä. Kaikki tietenkin tallessa erilaisissa pussukoissa. Ehkä joskus tulee aikaa asetella nekin nätisti kansioon kuten äiti teki. Äiti taisi olla huomattavasti innokkaampi postimerkkien suhteen. Hän tuntui rakastavan kaikenlaista pientä järjestelyä. Sellaiselle luonteelle postimerkkeily on varmaan juuri omiaan hermojen leputtamiseen.
Tässä siis aukeamia äidin postimerkkikansiosta.
Lisäksi hänellä oli iso pahvilaatikollinen kirjekuoria joissa erilaisia merkkejä, osan oli säilyttänyt kokonaisina kuorina ja osan oli leikannut kulmasta irti ja laittanut kirjekuoreen jemmaan.
Ehkä oli tarkoitus niitä joskus liotella irti papereista ja päästä sitten asettelemaan ne kauniisti kansioon.
Äiti keräili lähinnä kotimaisia postimerkkejä. Itselläni on lisäksi melko paljon ulkolaisia.
kuva:Witte-kinder Lexicon |
Oi postimerkkikokoelma. Olin ihan unohtanut, että minullakin oli joskus sellainen :)
VastaaPoista:D
VastaaPoistaMinäkin unohdin moneksi vuodeksi. Ja kun muistin, olin varma että olin ehtinyt lahjoittaa kaikki jo pois. Mutta siellä ne edelleen lojuivat yhden pahvilaatikon pohjalla.